torstai 8. maaliskuuta 2012

Fillarilla Helsingin saaristossa


Tämän retkiraportin otsikkona olisi voinut olla "Yrjöllä saaristossa", mutta ehkä sillä olisi annettu mielikuva pahoinvoinnista. Ja mistään sellaisesta ei ole nyt kyse, vaan hyvinvoinnista, superhyvinvoinnista. Yrjö vaan sattuu olemaan sen polkupyörävanhuksen nimi, jolla snadi retki suoritettiin.

Itäisen Helsingin jäälakeuksilla oli tänään harvinaisen hyvän keli pyöräilyyn. Lunta oli minimaalisen niukasti (aurinko ja menneiden viikkojen suoja ovat syöneet sen) ja se oli pakkasen napakoittamaa ja sopivan röpelöistä. Retken päämääränä oli pienimuotoinen kokemus "maailmanlaidasta" ja kevään vastaanotto; käytännössä kohteena oli Villingin saari ja sen eteläranta, jossa itäinen välisaaristo loppuu ja alkaa avomeri. Siellä siinsi Suomenlahti - sulana Eestiin asti.

Yrjö ja reppu Kallahdenselällä.

Kotiluodon lounaisrannalla.

Metsä innostaisi Gallen-Kallelaa.

Tässä on saavuttu jo Villasaarenselän poikki Villingin Kylänlahden rantaan.

Välineistöä rannassa. Villingissä asuu yksi perhe ympärivuotisesti.

Villingin kartano 1860-luvulta.

Kylän läpi kulkiessa.

Villingin keskiosat kuljettiin korpitaivalta, mutta sitten maisema avartuu.

Meri on saanut viime öinä tuoretta jäätä, mutta parin kilometrin päässä alkaa avovesi.

Ei juuri paikkaa, jonne ei pyörällä pääsisi.

Naparetkitunnelmia.

Maailman laidalla Itä-Helsingissä.

Jääonkaloiden hampaistoa.

Villingin etelärannan kallioissa risteilee jopa satojen metrien yhtenäisiä punasuonia. Nyt lumesta pilkistää vain tällainen kuvio.

Paluu mantereen suuntaan on alkanut.

Iso Iiluodon rannassa on hillitön stemu, siirtolohkare, jonka kyljessä mystinen hana. Saaren isäntä lie keksinyt salaisuuden puristaa graniitista voimajuomaa.

Iso Iiluoto on Helsingin kaupungin työntekijöiden virkistyssaari. Rivitalo täyttyy lomalaisista kesäkuukausina.

Palokärki on takonut vanhan hongan tyveä urakalla. Karamellimainen majakka on huvimaja. Se oli "lukittu" nippusiteellä, eli puukoton haaksirikkoinen jäisi vaille suojaa - saaristossa joka pömpeliä ei pidä sulkea.

Yrjö huilaa Iiluodon laiturissa. Valkoinen viitta tolpassa on veneen kutsumiseksi: pyöreä kärki vedetään narun avulla ylös kyytiä tarvittaessa.

Nyt on rantauduttu Malkasaarelle. Satunnainen hiihtäjä kummastelee rantakiven valloittanutta Yrjöä.

Malkasaarella on Helsingin kaupungin omistama autiotalo.

Paareille pitäsi nostaa koko talo.

Sitä halailevat kaatuneet puut kummaltakin suunnalta. Rännit puskevat heinää.

Kurkistus pieneen piharakennukseen.

Loppikari on rauhoitettu lintuluoto, mutta talvella Yrjöllä on lupa nousta maihin.

Kallvik surf ry. on duunannut luodolle siideritölkkirunkoisen tuulimittarin, joka lähettää lainelautailijoille kelitietoa.

Lintujen lannoitama luoto vihertelee talvellakin. Taustalla seisoskelee yksinäinen pilvenpiirtäjä, Vuosaaren Cirrus-talo. Näyttäisi, että se on piirtänyt pikkupilvenkin.

Viime vuonna samoissa maisemissa liikuttiin perinteisesti suksin:

http://esoteerinenmaantiede.blogspot.com/2011/03/jaille-helsingin-saariston.html

****

Jälkisanoina kirjaesittely: Matti Rämö, Polkupyörällä Jäämerelle - tupasvillaa, poroja ja tuntemattomia sotilaita (Minerva, 2012).

Jotkut pyöräilevät tuonne ihan oikeillekin arktisille mestoille. Pitkien matkojen seikkailupyöräilijä Matti Rämö on yksi heistä. Häneltä ilmestyi juuri neljäs matkakirjansa, ja siinä hän viilettää neljän valtakunnan kamaralla Lapissa. Esittelemme alla opusta.

Polkupyörällä Jäämerelle (Minerva 2012) on matkakirja, jossa Ylen toimittaja Matti Rämö kuljettaa lukijaa kuusi viikkoa ja 4500 kilometriä Pohjolan suvessa. Polkupyörän verkkainen vauhti avaa vahvan yhteyden ympäristöön ja pakottaa suosimaan pikkuteitä. Niiden laidalla on autiutta, mutta myös originaaleja kohtaamisia. Poljennon, maisemien ja aatosten helminauhaksi punoutuva tarina tuo hieman mieleen Juhani Seppovaaran pappatunturiodysseian Mopolla Suomeen (2007).

Maantieteilijänä Rämö ei tyydy vain kuvailemaan paikkoja, vaan valottaa, miksi ne ovat sellaisia kuin ovat. Tämä ei ole itsestään selvää matkakirjoissa. Yhteiskunnalliset ja historialliset huomiot siivittävät matkaa. Opimme muun muassa lestadiolaisuudesta, pohjoisen vähemmistökielistä, kaivos- ja teollisuushistoriasta sekä rakennemuutoksen puraisuista syrjäseuduilla. Numerotietoakin satelee, välillä miltei liiaksi.

Alkupuolella reissua Rämö viivähtää Leppävirralla tuhannen hipin Rainbow-leirillä. Kokoontumisesta reviteltiin heinäkuussa 2010 iltapäivälehtien lööpeissä. On kiintoisaa lukea siitä silminnäkijätodistus, vaikka matka on vähällä jämähtää halailusfääreihin. Toki hyvä retki löytää tien myös sisäiseen. Matkalaisen tunteet ja humanistinen elämänasenne välittyvät kilometrien saatossa, samoin henkilöhistoria kipupisteineen päivineen. Toisinaan hän peilaa retken kokemuksia aiempiin fillarointiurakoihinsa, joiden kohteena ovat olleet Sahara, Intia ja Kaakkois-Aasia.

Eksoottinen on pohjoinenkin, etenkin itärajan takana. Etäältä vuonojen takaa nähty Murmansk hohtaa ylimaallisena kuin arktisen erämaan Jerusalem, vaikka ryyppyremmi huutelee ojasta. Suomalaista kiinnostaa myös Petsamon alueen kuvaus kaikkine saasteineen ja panssarivaunuineenkin. Kielletylle sektorille harhautunut Rämö tekee tuttavuutta myös nahkatakkisiin liittovaltioagentteihin.

Pitkänmatkanpyöräily vaatii taistelutahtoa. Rämöllä se on koetuksella etenkin arktisen kylmyyden yllättäessä. Miten ylipäätään lietsoa itsensä polkemaan 4500 kilometriä? Rämö paljastaa: pitkä matka täytyy mieltää sarjana etappeja, jokaisen päivän toimet pieninä selkeinä päämäärinä. Toisin sanoen pitää keskittyä kulloinkin oleelliseen. ”Voin ilman eksistentiaalisen tuskan häivääkään todeta, että maallisen vaellukseni idea kiteytyy perille pääsyyn Verhnetulomskiin tai Savukoskelle tai Juntusrantaan”, julistaa polkija, jolle vieraat paikat tuntuvat parhaimmillaan kodilta.

Kymmenet leiriytymiset, tienpinnan kuopat ja huoltotoimet muistuttavat pakostakin tosiaan. Toistuvuus välittyy päiväkirjamaisessa teoksessa, minkä voi kokea lievästi puuduttavana, mutta välitetyn kokemuksen autenttisuutta se lisää. Kokonaisuutena nojatuolimatka jaksaa vetää ja teksti on viimeisteltyä. Matkakärpäsen puraisemille Rämö antaa lopuksi koetellun valikoiman käytännön vinkkejä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Selailin kaikki artikkelit läpi tossa parin viimepäivän aikana ja aattelin vain kommentoida että mielenkiintoisia ja hyvin tehtyjä juttuja! Nih.

Esoteerisen maantieteen koulu, Marko Leppänen kirjoitti...

Nasta kuulla. Ja onneksi olkoon kestävyydestä, jonkinlaisen maratonmitallin ansaitsisit.